4.-10.9. Stereotypioita rikkomassa

Istun agregaatin jyskeessä korttelini laitamilla nettikahvilassa, jossa ei netti toimi. Tänne minut saattoivat tuttavani; ei ole turvallista kulkea pimeän jälkeen näillä kaduilla yksin. Tulin tänne, koska nettitikun käyttäminen on osoittautunut älyttömän kalliiksi (10 USD menee alta viikossa minimaalisella käytöllä) ja halusin tarkastaa toisen vaihtoehdon. No, nyt kun netti ei toimi niin istun seuralaisteni kanssa tässä meilejä kirjoitellen niin kauan kunnes koneeni akku on taas täynnä. Kotona sähkö meni poikki kuulemma pari viikkoa sitten, syytä ei kukaan tunnu tietävän, ja agregaattikin on nyt toista päivää rikki. Täällä oppii arvostamaan tasaista sähkövirtaa. 

Palasimme lauantaina Kakatan kaupungista, noin tunnin matkan päästä Monroviasta. Ryhmäkeskustelimme siellä kaksi päivää ja kaksi yötä 33 entisen tyttö- ja naistaistelijan kanssa. Oli monella tapaa rankka, mutta samalla myös antoisa kokemus. Naiset jakoivat elämäntarinansa, kertoivat siitä miten olivat joutuneet (tai päässeet) joukkoihin mukaan, punnitsivat sodankäynnin vaikutuksia maan sukupuolirooleihin, paljastivat haaveitaan.   Moni sanoi liittyneensä joukkoihin vapaaehtoisesti, kohtaamiensa epäoikeudenmukaisuuksien vuoksi tai kostomielessä. Yleensä ajatellaan vääristyneesti niin, että valtaosa naisista ja lapsista on pakotettu sotimaan. Että naiset ja lapset ovat jotenkin luonnostaan rauhanomaisia, kun miehet ovat aggressiivisia. Tällaiset yksinkertaistukset ovat todella haitallisia, koska ne esimerkiksi pitävät yllä – tai rakentavat – sukupuolistereotypioita.

Keskustelujen aikana toisinaan joku korotti kiihtymyksestä ääntään turhankin korkealle, itku tuli toisilta, jotkut puhuivat niin hiljaa että sitä tuskin kuuli. Useasti huomasin ajattelevani, että kuinka tällaisia kärsimyksiä voi kestää. Mistä voimat jatkaa. Moneen kertaan jouduimme painottamaan osallistumisen totaalista vapaaehtoisuutta ja sitä ettemme halua aiheuttaa tarpeetonta muistamisen tuskaa kenellekään. Täällä ajatellaan nimittäin yleisesti niin, että menneet kärsimykset olisi syytä jättää taakse ja keskittyä nykyhetkeen. Tämä erään sanojen mukaan, koska ”muuta mahdollisuutta meillä ei vain ole”. Jätimme kolme kameraa Kakataan; yhden komentajalle, yhden eturintaman taistelijalle, yhden ”sotilaan vaimolle”. Palaamme kaupunkiin viikon päästä hakemaan filmit ohikulkiessamme Bongin ja Nimban maakuntiin haastattelumatkalle. Kehitän kuvat lopulta Monroviassa (kallista!!) ja menemme vielä kerran näiden naisten luokse juttelemaan heidän ottamiensa kuvien pohjalta. 

Huomenna on lepopäivä. Huh. Oikeastaan ensimmäinen sen jälkeen kun saavuin maahan. Aikamoisella säpinällä hommat ovat siis lähteneet täällä rullaamaan ja se on tietty hyvä juttu.

Vielä kerrottakoon, että viime viikolla pyykätessäni sain ihmetystä osakseni, koska ilmeisesti yleisen käsityksen mukaan valkoiset ihmiset ovat äärimmäisen laiskoja tyyppejä. Eivät kokkaa itse, eivät siivoa, eivät edes pese omia vaatteitaan. Olen kuullut tämän väitteen useaan kertaan esimerkiksi toteamuksena ”you people are not strong”. Kun sanoin, että Suomessa on tyyppejä jotka ajattelevat juuri samaan tapaan afrikkalaisista ihmisistä, sain monet räkäiset naurut osakseni. Haa. Eipä pidä arvostella muiden tekemisiä, jos ei oikeasti tiedä niistä mitään. Jouduin myös elämäni ensimmäiseen pedikyyriin pakotuksen alla, kun toinen talon voimanaisista tyrkkäsi minut terassille ja käski ojentaa jalkani rapulle. Valitsi puolestani violetin värin ja laittoi ovelta ovelle kiertävän ammattilaisen hommiin. Hyvin hoiti tehtävänsä, on nyt niin violetit varpaat ettei ikinä!

Tällaista tältä leveysasteelta tänään. Täytyy nyt lopettaa; alkaa käydä agregaatin bensankäry pahasti meidän kaikkien silmiin.

Kuulumisiin,

t. Leena

Ps. jos osaisin, niin lisäisin tähän upean Kakatan naisten spontaanin lauluesityksen. Kontrasti oli äkkinäinen ja koskettava - ensin käydään läpi hyvin, hyvin henkilökohtaisia ja kipeitä kokemuksia ja sen jälkeen yhdistetään voimat (ja kädet) välivirkistykseksi menneen sijaan tässä hetkessä ja nyt. Tunteet menivät allekirjoittaneella laidasta laitaan, huh.

Hyvää ruokaa rankkojen keskustelujen välissä. 

 

Näkymä kotioveltani.

Päivän ruokatarvikkeita shoppaamassa. Tässä on neljää erilaista kasvia - huomaatko eron?