25.9. - 8.10.2012 Kysynnän ja tarjonnan laeista

Ruosteisista aaltopelleistä kyhätyn rakennelman uumenissa Lulu-lautapelin ympärille on kerääntynyt joukko hökkelin asukkaita ja muutama vierailija. Monella on arpia vartalossa ja naamassa, hampaat tupakan syleilystä kellastuneet. Ilmassa tuoksuu tupakan lisäksi marihuana, joku ryystää muovikulhosta vettä, toinen toisesta kulhosta palmuviiniä. Kello käy iltapäiväkahta.

Sisääntuloaukon vastakkaisella seinällä on käytävä makuutiloihin. Valtaosa hökkelin asukkaista on prostituoituja ja makuukammarit toimivat tässä taloudessa niin lepo- kuin työskentelytiloinakin. Odotan ovensuussa kahta haastateltavaani; kaksosia, jotka elämä ja ennen kaikkea sota ovat heittäneet tämän kyhäelmän asukkaiksi lapsineen. Tarkoituksenani on antaa heille yhteinen kamera, jolla he voivat kuvata omaa elämäänsä sellaisena kuin se juuri nyt on, mutta myös sellaisena kuin se voisi unelmissa olla.

Saan odottaa Sandya ja Dustya (nimet muutettu) tovin jos toisenkin. Katse kiinnittyy odotellessa makuukäytävään johtavan seinän julisteisiin, joista toinen muistuttaa ”Police is your friend” ja toinen kertoo suojaamattoman seksin vaaroista. Ironiaako? Tuskin. Dusty huikkaa käytävän päästä tervehdyksen ja komentaa käytävällä leikkivää pientä poikaa. Viikko sitten hän on tilittänyt nauhalle kyynelpilven takaa sitä, kuinka hänen on pakko myydä kroppaansa lastensa koulumaksujen maksamiseen. Peruskoulun piti Liberiassa olla ilmaista uudistusten jälkeen, mutta ei se sitä ole; vähintään on koulupuvut ja vihkot, mutta normaalisti myös rekisteröintimaksut ja vuosittain nousevat lukukausimaksut. Käytävällä, pojan leikkien vieressä lämpenee kivihiilten päällä päivän ruoka. Sitä hämmentää silloin tällöin noin kymmenenvuotias tyttö, jonka keskittyminen on niin täysin läksyjensä luvussa, ettei hän ole vieläkään huomannut minun tulleen vierailulle.

Onko itsensä myyminen todellinen valinta? Monen liberialaisen mielestä on; nämä naiset ovat halveksittavia ja likaisia. Naisten lisäksi nykyään myös nuoret miehet myyvät itseään ”isoille naisille”, joilla rahaa ja valtaa riittää. Asiakkaiden määrästä riippuen yhdestä yöstä voi ansaita tietojeni mukaan 2 – 10 USD. Ala- ja ylärajaa lienee tosin vaikea määritellä, ”laatu” ja asiakaskunta kun vaihtelevat. Kansainvälisten järjestöjen ja firmojen sekä rauhanturvaoperaation työntekijöiden lompakoista irtoaa varmastikin muutama seteli enemmän kuin paikalliselta ostajalta.

Prostituution määrittely on tietenkin hankalaa. Erityisesti valtiossa, jossa valtaosa kamppailee päivittäisen toimeentulonsa kanssa. Monella tuttavallani on ”sponsori” Yhdysvalloissa – poika- tai tyttöystävä, jolla on usein oma perhe valtameren tuolla puolen. Liberian päässä ovat taas omat parisuhdekuvionsa, mutta USA:n päässä ei näistä kuvioista yleensä tiedetä. Toisaalta Liberiassa oleva partneri tuntuu usein tietävän sponsorin olemassaolosta ja vetäytyy varjoihin tämän saapuessa maahan. Lisäksi moni on todennut minulle, että ei ole mitenkään tavatonta hyljätä olemassa oleva perhe varakkaamman puolisokandidaatin ilmestyessä kuvioihin. Onko tällainen sitten prostituutiota? En tiedä.

________

Siirrytään kuitenkin nyt prostituutiosta toiseen aiheeseen, juoruihin. Kaikkialla Monrovian ulkopuolella olemme jossain vaiheessa törmänneet samaan ongelmaan. Huhu lähtee liikkeelle salamana, että olemme YK:sta ja keräämässä tietoa Kansainväliselle rikostuomioistuimelle (sinänsä mielenkiintoinen assosiaatio, mutta ei tästä nyt sen enempää). Huhusta seuraa pelko ja meidän kannaltamme se, että aikaisemmin todella innostuneisiin yhteyshenkilöihin ei enää saakaan yhteyttä. Tai paikalle ilmestyy parinkymmenen sijaan kolme naista. Tai majoitusoptiota ei enää olekaan. Gantan kaupungissa tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että jouduimme kaksi kertaa pomppimaan kolmisen tuntia todella huonolla tiellä Guinean rajalle ja takaisin edelliseen kohteeseemme vain todetaksemme, että kaikista tärkeimpiä haastateltavia ei olekaan saatavilla. Se turhauttaa, mutta painostus- tai houkutuskeinoja meillä ei ole. Ainoana aseenamme on puhe, ja onneksi useimmiten keskustelu ja lisäselvittely auttavat. 

Palasimme maakuntamatkalta eilen ja siirryin nyt viikoksi asumaan luksusolosuhteisiin erään YK-työntekijän asuntoon. Hän on lomalla perheensä luona Euroopassa ja tarjosi kämppää ilmaiseksi käyttööni. On kyllä luksusta; hella, jääkaappi, suihku, sähköä ja ennen kaikkea nopea netti. Tähänhän voisi tottua :). 

Tänään olen ottanut lunkisti, koukannut supermarkettiin ja kokannut herkkuja. Ihanaa eskapismia. Huomenna oli tarkoitus aloittaa tiukka työsessio tutkimusavustajani kanssa – haastattelumateriaalin puhtaaksikirjoittaminen täällä rauhaisissa olosuhteissa – mutta Glorious on nyt todennäköisesti malariassa. Huono juttu. Toivotaan hänelle pikaista paranemista!

Mutta nyt lisää eskapismia. Ranskalainen tuttava latasi koneeni kapasiteetin täyteen ranskalaista komediaa ja nyt taitaa olla yhden näytöksen aika. Kun jääkaapissa on camembertiakin. Ja valkkaria, oi!

Leena

Ps. Omien räpellyksieni rinnalla upeita kuvia tästä maasta ja erityisesti Monroviasta näkee täältä: Daily life in Liberia . Ensimmäisesä kuvassa on mallikappale tekstin alussa mainitusta aaltopeltihökkelistä.

Jalkapalloilijoita Kakatassa.

Huoneessani olevan vaatekaapin antia.

Tienvarsikojuja sisämaassa.

Kokkausta ja pikkuinen putiikki Kakatassa.