Moottoripyörä pysähtyy meren rantaan, on hieman ennen puolta päivää ja
aurinko paahtaa kuumimmillaan. Maksan kuskille 40 Liberian dollaria (n. 40
senttiä), 20 rahaa kyytiläistä kohti. Oikealla on jättiläismäinen kasa jätettä,
jota pieni tyttö ja vanhempi mies penkovat. Jätekasan keskeltä töröttää kyltti
”Tämä ei ole kaatopaikka! Roskaajia
sakotetaan!” Pyörä kaahaa tiehensä ja eteemme pölähtää kasa vanhoja tuttuja,
tämän slummialueen asukkaita ja entisiä tyttötaistelijoita. He ovat osanneet
odottaa meitä, sillä olen sopinut tulostani ”Papin” kanssa. Naiset saavat
viettää vapaa-aikaansa Papin omistuksessa olevassa peltihökkelikioskissa.
Samalla Papi voi katsoa naisten perään ja mitä todennäköisimmin järjestää
heille asiakkaita satunnaisiksi öiksi.
Minut ja Glorious johdatetaan hökkelin
nurkkaan laudoista kasatulle penkille. Naiset ottavat meidät todella lämpimästi
vastaan, ihmettelevät että ihan oikeasti olen tullut takaisin maahan. Tupakan
ja marihuanan käryttäjät komennetaan hökkelin ulkopuolelle. Joku ostaa
ohikulkevalta kaupustelijalta lääkemitallisen kotipolttoista. On kuulemma
terveydelle hyväksi.
Minulle huomautetaan tyytyväisesti, että olen nykyään suuri. Soisin, että
osa tästä suuruudesta ympäröisi itseni sijaan näiden naisten vartaloita, sillä
he ovat ilmiselvästi laihtuneet sitten marraskuun alun. Paria poikkeusta lukuun
ottamatta kaikki ovat todella aliravittuja. Ostan meille paikallisia munkkeja
ja limsaa.
Kuulumisia vaihdetaan. Oranssitukkaisen ja ketjussa polttavan P:n pieni
bisnes on ”chakla”, hajonnut. Poliisi on takavarikoinut hänen päänsä päällä
kantamansa ämpärin, josta hän on kaupitellut esimerkiksi kynsilakkaa, saippuaa,
tupakkaa ja todennäköisesti marihuanaa. Tämän lisäksi poliisi on heittänyt
naisen putkaan kahdeksi päiväksi ja yöksi. Miehet ja naiset ovat olleet samassa
ahtaassa sellissä, tarpeet on tehty muovipusseihin, jotka on sitten ujutettu
kaltereiden välistä eteenpäin. P:n silmät ovat sumua täynnä.
L:n silmistä sumu on taas hälventynyt. Viime tapaamisella L oli tämän
slummin naisista kaikista aggressiivisin, puristi käsivarttani ja julisti
itsensä kapinalliseksi. Minua pelotti ja jouduin pakottamaan ääneni
rauhalliseksi. Nyt en voi estää hymyä ja ylävitosten lyömistä, sillä L on
päässyt läheisen yksityisyrityksen tuella putkimieskoulutukseen. Ja on käynyt
siellä jo yli kaksi kuukautta. Läheisillä yrityksillä on intressejä saada nämä
nuoret koulutukseen, sillä jokainen pikkurikollinen vähemmän on heille voitto. Mutta
on tämä myös L:lle voitto; harvoin näkee samanlaista ylpeyttä silmissä kuin nyt
L:n esitellessä opiskelukorttiaan. P on myös yrittänyt päästä samaan
koulutukseen, mutta valittujen joukossa hänen nimeään ei mainittu. Ei, vaikka
hän kävi tämän vielä kolmasti varmistamassa. Ehkä seuraavalla kerralla, hän
toteaa.
Jätän neljälle naiselle kameran ja pyydän heitä kuvaamaan nykyistä
todellisuuttaan ja haaveitaan. Lisäksi annan joillekin kännykän, jotta voin
olla heihin yhteydessä. Sekä kamerat että kännykät olen kantanut Suomesta
saakka, 26 kilon matkalaukullisen upeiden ihmisten antamia lahjoituksia
tutkimustani varten. Korvaamattomia työkaluja, joita ilman tällainen tutkimus
ei onnistuisi.
Ensimmäinen paluuni jälkeinen viikko on mennyt todella vauhdikkaasti. Olen
pääasiassa tavannut entisiä kontakteja, mutta myös laajentanut West Point
-slummiin (edellisen tekstin kuvassa). Lisäksi tällä kertaan tulen reissaamaan Grand Gedehin
maakuntaan maan koillisosaan, teen töitä suurehkossa Zwedrun kaupungissa ja ainakin
parissa kylässä. Viime syksystä poiketen en nyt itse asu slummialueilla, vaan
erittäin mukavissa olosuhteissa säännöllisen sähkön, tv:n, siivoojan ja
vartijoiden keskellä. Näin voin tehdä iltaisin hommia, mutta myös nollata päätä
rankkojen työpäivien jälkeen. Tässä touhussa jooga ja juoksu ovat osoittaneet
(taas kerran) voimansa.
Kaiken kaikkiaan on hyvä olla takaisin täällä. Näiden naisten sitkeys
jaksaa yllättää minut kerta toisensa jälkeen. He ovat eläviä feeniksin lintuja,
jotka yhä uudelleen kaivautuvat tuhkasta ja koettelevat repaleisia siipiään.
t. Leena
Ps. Päivittelen blogia noin kerran viikossa huhtikuun loppuun saakka,
jolloin palaan Suomeen.
 |
| Uutta lenkkimaisemaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti