8.3. - 14.3. Ruumiillisia ja henkisiä basilleja

Maanantai

Nuori yksinhuoltajaäiti P soitteli äsken kaverinsa puhelimesta, yhdestä kaupungin lukuisista slummeista. Itki ja sanoi että hänen vauvansa on nyt tosi kipeä, oli kuulemma yskinyt pahasti koko viime yön. Kysyi, voisinko auttaa viemään vauvan lääkäriin. Heti teki mieli sanoa, että tietenkin autan. Mutta sen sijaan nielaisin sanat ja yritin ajatella järkevästi. 

Ensinnäkään en missään nimessä voi alkaa yleiseksi maksumieheksi haastateltavilleni tai heidän läheisilleen. Mutta toisaalta en myöskään voi antaa vauvan kuolla äitinsä syliin. Kolmanneksi kyseessä voi olla myös huijaus, sillä tiedän että P on riippuvainen ainakin pilvestä, mutten tiedä käyttääkö hän muutakin. Ehkä P:ltä loppuivat rahat ja tätä kautta hän kenties ajattelee saavansa helppoja lisätienestejä. Ja neljänneksi, en voi nyt itse ryysätä paikalle tarkastamaan tilannetta, sillä kello on melkein kymmenen illalla ja P:n kotimaisemissa ei ole turvallista pimeän jälkeen kenellekään. Lopulta olen myös itsekin parhaillaan toipilaana, mutta siitä enemmän tuonnempana.

Lopulta päätän passittaa P:n aamulla yhteyshenkilömme T:n luokse vauvansa kanssa. Soitan vielä T:lle ja varmistan tämän olevan ok ja kysyn hänen mielipidettään asiaan. T:n mukaan täytyy ehdottomasti tarkastaa, että vauva on oikeasti kipeä ja että kyseessä ei ole huijaus. Jos vauva on kipeä, T menee mukaan lääkäriin, maksaa sen, pyytää kuitin ja minä nyt poikkeuksellisesti ja vain tämän kerran maksan käynnin T:lle takaisin. Nähtäväksi jää miten käy.

No sitten siitä omasta toipiluudestani. Perjantaina sain malariadiagnoosin, sinänsä pahansorttista falciparumia, mutta toistaiseksi oli vain pienehkö määrä loisia veressä (1+, kun 3+ on jo erittäin vakava). Olin oireillut joitakin päiviä omituisella niskakivulla, itselleni todella pitkillä yöunilla, hikoilulla, käsien tärinällä ja nivelkivuilla. Kun sitten olimme kotimatkalla julkisessa taksissa Kakatan kaupungista, tajusin yhtäkkiä, että pääni on aivan sumea. Että silmien edessä on eräänlainen kalvo ja että tuijotan vain tyhjyyteen ajattelematta mitään.  Ja malariaahan se sitten oli. Verikokeen perusteella tehtävä diagnoosi oli nopea ja hoito yksinkertainen; ruuan jälkeen nautittava kahdeksan lääkkeen koktaili. Seuraavana aamuna voin jo erittäin hyvin, tosin melko omituisissa fiiliksissä menneen yön jälkeen. Sunnuntaina koin jo olevani lähes lenkkikunnossa.

No. Tänään maanantaina olo ei enää ollutkaan kaksinen. Heräsin todella pahaan päänsärkyyn ja taas kerran sumeaan päähän. Päätin heti aamiaisen jälkeen käydä testauttamassa, että malaria ei vaan ole tullut takaisin. Ei ollut. Mutta lavantauti on kyllä positiivinen, minulle sanottiin. Lavantauti?!? Minullahan on siihen rokote?!? Ja miten olisin voinut saada sen nyt kun en edes asu slummialueilla kuten viimeksi? Lääkäri sanoi, ettei tiedä ja tyrkkäsi seitsemän päivän antibioottikuurin käteeni. Neljä tablettia aamuisin ja neljä iltaisin. Jippii.

Torstai

P soittaa myöhään illalla ja äänestä kuultaa todellinen helpotus. Vauva pääsi lääkäriin äitinsä kanssa, malaria diagnosoitiin ja lääkitys aloitettiin välittömästi. T hoiti maksun ja olen nyt velkaa hänelle 3,5 euroa. P kehuu minut maasta taivaisiin ja sanoo rukoilevansa parantumiseni puolesta. Minä tunnen oloni vaivaantuneeksi. Sovimme, että P ja hänen vauvansa tulevat perjantaina tapaamaan meitä T:n kulmille. Olen menossa joka tapauksessa valokuvahaastattelemaan kahta entistä taistelijaa ja tutkimaan yhden kameraongelmia. Kamera on varmaan mennyttä, jo kolme on mennyt tällä reissulla mäsäksi. Osa on varmaan tippunut, osa ei ehkä ole kestänyt ilmastoa. Turhauttaa kun tärkeimmät työkaluni pettävät minut.

Lääkkeet ovat kuitenkin nyt tehonneet. Jos en vielä ole täysin terve, niin ainakin terveempi. Hurraa kiinalainen lääkärini, hurraa nuutunut elimistöni joka jaksat kaikesta huolimatta iskeä lääkedouppauksen voimalla epätoivottuja vieraita köniin! Ainakin olen tästä kokemuksesta oppinut taas jotain uutta ihmisten arjesta tällä mantereella, jotain siitä, minkälaista on kun vakavat taudit ovat jatkuvasti osa kaikkien elämää. Ikävää on, että moni odottaa aivan liian pitkään lääkärille menemistä ennen kaikkea rahallisista syistä. Toiset taas luottavat jumaliensa parantavaan voimaan tai kiiruhtavat ”puskatohtorille”. Aivan liian moni kuolee, aivan liian aikaisin.

Näistä synkähköistä tunnelmista kuitenkin nyt toiselle kierrokselle aamukahvia. Pikakahvipilvestä, vedestä, vanilijamaidosta ja kourallisesta jäitä saa aikaiseksi taivaallisen herkun maanpäälliseen kuumuuteen. Mmmm. Tästä päivästä tulee aivan varmasti erinomainen.

- L

Ps. Lavantautirokotteen suojausteho on parhaimmissakin tapauksissa vain 70%. Että näin.